JIM eli jotain ihan muuta -televisiokanava näyttää parhaan katseluajan ulkopuolella pelejä, ostoskanavia ja vaikka mitä muuta interaktiivista sisältöä. Olen samaa mieltä siinä, että katselu keskittyy pääsääntöisesti niin sanottuun parhaaseen katseluaikaan ja että sitä mikä ei kiinnosta, ei ole myöskään pakko katsoa. JIM on nykyään kaikkea muuta kuin erinomainen laatukanava.
Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että JIM-televisiokanavan suosio voisi kasvaa entisestään jos televisiokanavalla olisi oikeaa ohjelmaa aamusta aamuun. JIM-televisiokanavaa ei ole myöskään suositeltavaa katsella varsinaisen ohjelma-ajan ulkopuolella, koska sanaseppää, sanapalaa ja kaiken maailman ostoskanavia tulee riittävästi.
Onko kukaan samaa mieltä kanssani siinä, että JIM-televisiokanava toimisi paremmin täysin ohjelmaan keskittyneenä ilman interaktiivista sisältöä? Toisaalta televisiokanavassa on muutakin kehitettävää, sillä tatuointi- ja erilaisia kalastusdokumentteja uusintoineen on aivan liikaa. Enemmän suomalaista siis myös toivoisi tältä televisiokanavalta ja vähemmän ulkomaista ohjelmaa.
Nykyään JIM toistaa omasta mielestäni itseään liiaksi ja ohjelmaa voisi olla siis laajemmin ja ennen kaikkea monipuolisemmin. Tällä hetkellä JIM on todellakin jotain ihan muuta eli sellainen televisiokanava, joka ei tällä kokonaisuudella pysty palvelemaan kaikkia potentiaalisia katsojia. Liian paljon uusintoja ja liian amerikkalaispainotteinen sisältö.